Lajiesittely

Kiipeily koostuu nykyään useasta eri alalajista. Alussa kiipeily oli kiipeämättömien vuorten valloittamista. Silloin tärkeintä oli huipulle pääsy, eikä muita sääntöjä tarvittu. Nykyään kiinnitetään entistä enemmän huomiota nimenomaan tyyliin ja tapaan, jolla kiivetään. Vaikka kiipeily lajina on syntynyt vuorilla, suurin osa Suomen harrastajista ovat seinä- ja kalliokiipeilijöitä.

Tavoiteltava huippu voi olla myös parin metrin korkuinen siirtolohkare tai sisäseinän katto. Siltikin kiipeilyn jokaisessa alalajissa löytyy kiipeilylle ominaisia vaatimuksia ja haasteita sekä henkisellä että fyysisellä tasolla. Kiipeilyn kaikki alalajit eivät ole yhtä turvallisia, mutta kiipeilyn eri muodoista löytyy varmasti jokaiselle sopiva myös riskitason osalta.

Kiipeily kuvataan mediassa usein vaarallisena lajina. Uutiskynnyksen ylittääkin usein vuorikiipeilyyn liittyvät onnettomuudet. Kiipeilyä voi silti harrastaa myös melko turvallisesti. Kiipeilyn turvallisuus on loppupäässä kiinni kiipeilijän omista päätöksistä ja linjavedoista kiipeilyn aikana. Jokainen kiipeilijä kiipeilee omalla vastuullaan, ja hänen täytyy huolehtia siitä, että taidot ja varusteet ovat kunnossa. Oikein suoritettu kiipeily sisäseinällä yläköydellä on tuskin vaarallisempaa kun muut tavanomaiset urheilulajit kuten jääkiekko tai jalkapallo. Aina kun liikutaan korkealla on kuitenkin putoamisen mahdollisuus ilmeinen, ja vahingon seuraukset voivat olla hyvinkin vakavat verrattuna muihin lajeihin. Huolellisuus ja oikeiden rutiinien oppiminen on kiipeilyssä tärkeää.

Kiipeilyn alalajit

Kiipeily on nykyään muototutunut moneksi eri alalajiksi. Eri lajien luonteen määrää ennen kaikkea se missä kiivetään ja se millä tyylillä edetään. Kun kiipeilyä harrastetaan nykyään sekä sisäseinillä ja kaupungeissa että korkeilla huipuilla Himalajan vuoristossa, on selvää että nämä lajit eroavat melko paljon toisistaan. Suomessa ei ole vuoria, vaan lähimmät isommat huiput löytyvät Norjasta ja Alpeilta. Suomessa on kuitenkin paljon kiviä ja kallioita, jotka mahdollistavat kiipeilyn sisäseinän lisäksi myös luonnossa. Suomen kallioseinämät ovat usein 10-20 metriä korkeita, mutta Suomen korkein seinämä on miltei 50 metriä korkea. Etelä-euroopassa ja Norjassa voi löytää satoja metreja korkeita seinämiä.

Suomessa harrastetaan nykyään eniten vapaakiipeilyä. Vapaakiipeily on fyysinen laji, jossa etenemiseen käytetään ainoastaan sormia ja jalkoja. Korkealla liikuttaessa tarvitaan kuitenkin jonkinlaista varmistusta putoamisen varalta, ja kiipeilyssä tähän käyetään usein köyttä. Alla esitellään vapaakiipeilyn muotoja sen mukaan miten niissä varmistetaan. Varmistaminen on aloittelevalle kiipeilijälle usein se tärkein taito, ja myös se joka määrää kiipeilyn luonteen eniten.

Kiipeilyn alalajit Suomalaisesta näkökulmasta;

  • Boulderointi on kiipeilyä matalalla, kivillä, kallioilla ja sisäseinällä. Varmistamiseen käytetään patjaa, johon kiipeilijä voi hypätä.
  • Vapaakiipeilyn muodot köysivarmistuksella ovat yläköysikiipeily ja alaköysikiipeily.
  • Tekninen kiipeily on kiipeilyä, jossa etenemisen apuna käytetään kiiloja, hakoja sekä köysitikkaita.
  • Jääputouskiipeily on jyrkkien jääputousten kiipeilyä, jäähakkujen sekä kenkiin kiinnitettävien jääräutojen avulla.
  • Mixed-kiipeily on kiipeilyä vaihtelevalla alustalla, useimmiten sekoitus jäätä ja kalliota, käyttäen jääkiipeilyvarusteita.
  • Vuorikiipeily-nimikkeen alle mahtuu vielä useita lajeja, joille yhteistä on vuoristomaisemissa liikkuminen luonnon armoilla.